Mitäs sitten?

Työhuoneeni ilmoitustaululla on lappu: Käsikirjoitus lähti PDF-tiedostona 12.8. XX kustantajalle. Sinne se proosallisesti livahti sähköpostin liitteenä, ei romanttisesti ruskeana kirjekuorena uteliaiden postineitien silmien alla, kuten Vihervaaran Annan käsikirjoitukset.

Virkavapaata ja apurahaa on kuitenkin jäljellä vielä reilut kaksi kuukautta. Nytkö vain odotellaan kustantajan vastausta ja pyöritellään peukaloita? Ei sentään. Juuri valmistui ensimmäinen versio pitkähköstä novellista. Se on varsin erilainen kuin mikään aiemmin kirjoittamani, mutta toisaalta olen siihen juuri nyt myös aika tyytyväinen. Kokemuksesta tiedän, että huomenna novellini todennäköisesti vaikuttaa ala-arvoiselta, ylihuomenna se taas voi olla ihan kelvollinen jne.

Novellin genrestä en myöskään ole aivan varma, ehkä dystopia kuitenkin on paras määrittely. Ja ideahan tuli alun perin Facebookin päivityksestä, jossa eräs suosittu nuortenkirjailija kertoi hassun väärinluetun sanan Peter Nygårdin keikkabussin kyljestä. Kaikki alkoi siis tuosta yhdestä sanasta. Toki sen jälkeen on tehty taustatyötä, luettu esimerkiksi Jussi Laitisen Valomerkki ja otettu selvää Saharan luonnosta. Epäilen kuitenkin, että jotain asiavirheitä tekstiin on vielä saattanut jäädä, siksipä pitää tekstin muun stilisoinnin lisäksi vielä tarkistaa faktoja, ennen kuin voin sanoa novelliani mielestäni valmiiksi.

Nyt pitäisi ottaa työn alle myös mustavalkokuvitus kesällä valmistuneeseen satukokoelmaan. Kimpassa kirjoitettu kokoelma myös todennäköisesti kuvitetaan yhdessä erään toisen kirjoittajan kanssa, joten koko urakka ei onneksi ole minun työpöydälläni.

Kaiken kaikkiaan olen kirjoittanut vapaallani melko paljon ja keskenään hyvin erilaisia tekstejä. Kun aivoissa ei pyöri tavanomainen työasioiden vinha sekamelska, siellä sikiää mitä kummallisempia kirjoitusideoita ja henkilöhahmoja. Luulenpa, että virtuaalisen työpöytäni laatikkoon putkahtaa vielä novelli tai toinenkin, ennen kuin kirjoitusvapaa loppuu.

Muuten, jos uteliaisuutesi tekstieni suhteen heräsi, minun ja muiden Pohjanmaan kirjailijoiden tekstejä voi tulla kuulemaan Seinäjoelle Mallaskosken Panimoravintolaan 28.8. klo 19 lähtien. Lupaan ottaa mukaan nuorille aikuisille tai aikuisille suunnattua aivan tuoretta tekstiä.

.

Repliikkiviivat

Nuortenromaanin käsikirjoitukseen liittyy paljon duunia, jolla ei ole juurikaan tekemistä mielikuvituksen tai luovuuden kanssa. Tällä hetkellä on menossa sellainen takapuolta puuduttava vaihe kuin kielentarkistus. Huomasin, että repliikkiviivani ovat vääriä, joten joudun korjaamaan ne tällä kertaa yksitellen koko tekstiin. Samalla korjailen isoja alkukirjaimia, pilkkuja ja pisteitä. Täysin virheetön tekstistäni tuskin tulee, mutta toivottavasti tarpeeksi virheetön, jotta kustannuspäätös ei kaadu puuttuviin välimerkkeihin.

Kun teksti on aika pitkä (minun mittakaavassani 157 000 merkkiä on jo pitkä), menee kielen korjailuunkin yllättävän paljon aikaa. Se on hiukan tuskallista, sillä jostain syystä tuoreet, villit henkilöhahmot jo vikuroivat päässäni ja vaativat itselleen elämää. Vielä en ole antanut itselleni lupaa aloittaa mitään uutta, mutta  luulenpa, että ainakin novellin tai kaksi vielä kirjoitan, ennen kuin apurahakauteni päättyy.

Mietin myös sitä, vaikuttaako vuodenajan vaihtuminen kirjoitusintoon. Kun luonto kääntää uutta lehteä, tekee mieli itse tehdä samoin ja tarttua johonkin uuteen aiheeseen. Sitä ennen olisi kuitenkin uskallettava lähettää nykyinen käsikirjoitus kustantajalle. On päiviä, jolloin olen valmis uskomaan esilukijan kehuvat kommentit ("jännittävä, väkevä ja mieleen jäävä kertomus"), ja sitten on päiviä, jolloin tarinani on teennäinen, surkea ja pintapuolinen raapustus, jolla voi korkeintaan pyyhkiä puota.

No, on totuus mikä hyvänsä, kohta teksti lennähtää maailmalle, eikä sitten voi muuta kuin pitää peukkua.