sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Oppimassa ja ohjaamassa

Marraskuu meni ilman, että kuulin kertaakaan Heikki Salon laulavan yli taivaan raahautuvista varisparvenkaltaisista päivistä. Eivätkä päiväni raahautuneet, pikemminkin vilistivät.

Pohjanmaan taidetoimikunnan järjestämä romaanikurssi jatkui vielä marraskuussakin. Antoisa kurssi toi yhteen kymmenen erilaista kirjoittajaa, antoi monia uusia näkökulmia omaan tekstiin ja intoa tekemiseen. Innosta huolimatta romaanikurssia varten suunniteltu käsikirjoitus on tällä hetkellä huilaamassa. Tiedän kyllä nyt, miten jatkaa, mutta se vaatii vielä jonkin verran taustatyötä.

Oppilaana olemisen lisäksi olen taas pitkästä aikaa myös ohjannut. Vaikka tietenkin tuntui raskaalta työviikon jälkeen ajella perjantai-illaksi ja lauantaipäiväksi Vaasaan, haihtui väsymys motivoituneen, lahjakkaan ryhmän kanssa tuota pikaa. Todennäköisesti ohjaamistaitoni olivat vähän ruosteessa, mutta siitä huolimatta novellikurssilla syntyi upeita kirjoituksia, niin seitsemän virkkeen novelleja, raapaleita kuin täyspitkiä novellejakin.

Myös kirjamessut Areenassa olivat ja menivät. Kokonaisyleisömäärä taisi olla pettymys, mutta silti tapahtuma oli mielestäni hyvä. Kirjaston osastolla teimme e-kirjakyselyä ja saimme muutenkin palautetta kirjaston palveluista. Haastattelin useaan kertaan Milla Paloniemeä ja kerran mukana olivat Pöyröötkin. Merja Mäen kanssa juttelimme lastenkirjallisuuden kirjoittamisesta yleisön edessä ja muutamaan kertaan luin lastenrunojani pienemmällä lavalla. Lapsia yleisössä ei tosin ollut, mutta herrat ja rouvat taisivat nauttia lastenrunoista yhtä lailla.

Seinäjoen kirjamessuilla oli liikkeellä myös  melkoinen joukko kirjabloggaajia:
http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/2013/11/terveisia-seinajoen-kirjamessuilta.html
http://kirjakaapinavain.blogspot.fi/2013/11/seinajoen-ensimmaiset-kirjamessut.html
http://bookingitsomemore.blogspot.fi/2013/11/ressiton-viikonloppu-eli-kirjamessuja.html
http://satunluetut.blogspot.fi/2013/11/seinajoen-ensimmaiset-kirjamessut.html
http://latenightbookclub.blogspot.fi/search?updated-max=2013-11-25T19:08:00%2B02:00&max-results=1
http://www.lily.fi/blogit/kaikkea-kirjasta/seinajoen-kirjamessut

Ei voi kuin yhtyä bloggaajien toiveeseen, että messuja Seinäjoella järjestetään jatkossakin, vaikka yleisötavoite ei täyttynytkään.

Työntäyteisen marraskuun jälkeen seuraa luonnollisesti kevytkenkäinen joulukuu rientoineen. Juhlinnasta huolimatta aion kirjoittaa. Harmillista vain, että kuriton alitajuntani ei suostu ahkeroimaan pelkästään romaanikäsikirjoituksen parissa vaan tuottaa lähes solkenaan mitä kummallisempia novelli-ideoita. Mihin tarttua, kas siinä pulma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti