Marraskuu meni ilman, että kuulin kertaakaan Heikki Salon laulavan yli taivaan raahautuvista varisparvenkaltaisista päivistä. Eivätkä päiväni raahautuneet, pikemminkin vilistivät.
Pohjanmaan taidetoimikunnan järjestämä romaanikurssi jatkui vielä marraskuussakin. Antoisa kurssi toi yhteen kymmenen erilaista kirjoittajaa, antoi monia uusia näkökulmia omaan tekstiin ja intoa tekemiseen. Innosta huolimatta romaanikurssia varten suunniteltu käsikirjoitus on tällä hetkellä huilaamassa. Tiedän kyllä nyt, miten jatkaa, mutta se vaatii vielä jonkin verran taustatyötä.
Oppilaana olemisen lisäksi olen taas pitkästä aikaa myös ohjannut. Vaikka tietenkin tuntui raskaalta työviikon jälkeen ajella perjantai-illaksi ja lauantaipäiväksi Vaasaan, haihtui väsymys motivoituneen, lahjakkaan ryhmän kanssa tuota pikaa. Todennäköisesti ohjaamistaitoni olivat vähän ruosteessa, mutta siitä huolimatta novellikurssilla syntyi upeita kirjoituksia, niin seitsemän virkkeen novelleja, raapaleita kuin täyspitkiä novellejakin.
Myös kirjamessut Areenassa olivat ja menivät. Kokonaisyleisömäärä taisi olla pettymys, mutta silti tapahtuma oli mielestäni hyvä. Kirjaston osastolla teimme e-kirjakyselyä ja saimme muutenkin palautetta kirjaston palveluista. Haastattelin useaan kertaan Milla Paloniemeä ja kerran mukana olivat Pöyröötkin. Merja Mäen kanssa juttelimme lastenkirjallisuuden kirjoittamisesta yleisön edessä ja muutamaan kertaan luin lastenrunojani pienemmällä lavalla. Lapsia yleisössä ei tosin ollut, mutta herrat ja rouvat taisivat nauttia lastenrunoista yhtä lailla.
Seinäjoen kirjamessuilla oli liikkeellä myös melkoinen joukko kirjabloggaajia:
http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/2013/11/terveisia-seinajoen-kirjamessuilta.html
http://kirjakaapinavain.blogspot.fi/2013/11/seinajoen-ensimmaiset-kirjamessut.html
http://bookingitsomemore.blogspot.fi/2013/11/ressiton-viikonloppu-eli-kirjamessuja.html
http://satunluetut.blogspot.fi/2013/11/seinajoen-ensimmaiset-kirjamessut.html
http://latenightbookclub.blogspot.fi/search?updated-max=2013-11-25T19:08:00%2B02:00&max-results=1
http://www.lily.fi/blogit/kaikkea-kirjasta/seinajoen-kirjamessut
Ei voi kuin yhtyä bloggaajien toiveeseen, että messuja Seinäjoella järjestetään jatkossakin, vaikka yleisötavoite ei täyttynytkään.
Työntäyteisen marraskuun jälkeen seuraa luonnollisesti kevytkenkäinen joulukuu rientoineen. Juhlinnasta huolimatta aion kirjoittaa. Harmillista vain, että kuriton alitajuntani ei suostu ahkeroimaan pelkästään romaanikäsikirjoituksen parissa vaan tuottaa lähes solkenaan mitä kummallisempia novelli-ideoita. Mihin tarttua, kas siinä pulma!
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Eri maailmoissa
Päivätyöt ovat puolen virkavapausvuoden jälkeen alkaneet. Kummallista kyllä, elämä ei loppunutkaan siihen, ei sinne päinkään. Kun on saanut etäisyyttä työelämään ja keskittynyt täysin muihin asioihin, on jälleen energiaa, innostusta ja kärsivällisyyttä kohdata työelämän haasteet ja kiireet.
Yllätyksekseni olen huomannut, että ihan tavalliset rutiinityötkin tuntuvat taas mukavilta. Jokainen päivä on erilainen ja pientenkin ongelmien ratkaisu on palkitsevaa. Työkaverit ovat ihan loistavia persoonia ja hommat ovat hoituneet mallikkaasti, vaikka olen ollut poissakin. Onnistunut töihinpaluu siis.
Jotain luulen kuitenkin oppineeni puolen vuoden vapaallani. Jatkossa ainakin yritän ottaa vapaa-ajalla rennosti. En haali ylimääräisiä töitä ja velvoitteita, vaan teen juuri sitä, mikä tuntuu mukavalta ja rentouttavalta. Tämä ei tietenkään koske kirjoittamista. Intohimo siihen on aina olemassa ja aiheita pulpahtelee pyytämättä. Mitään pakkoa saada joka vuosi julkaistuksi jotain ei kuitenkaan ole.
Tämän blogin aloitin keväällä siitä syystä, että olisi helppoa jälkikäteen kirjoittaa apurahan myöntäjille raportti tekemisistäni. Oman kirjoittamisen tarkastelu kirjoittamalla siitä aika ajoin on kuitenkin kummallisen palkitsevaa sekin. Jatkan siis blogiani, vaikkei tällä taida kovin monta lukijaa ollakaan. Ja, omituista kyllä, sekin tuntuu ihan hyvältä. Kirjoitan etupäässä itselleni ja jos jotakuta kiinnostaa, niin saa toki lukea ja kommentoidakin.
Juuri nyt minulta kysellään kovasti, milloin vapaalla kirjoittamani kirja julkaistaan. Kirjamaailmassa asiat eivät yleensä tapahdu kovin nopeasti. Syksyllä kustantamoon lähettämääni käsikirjoitusta ei ole vielä kommentoitu. Lähetin sen poikkeuksellisesti vain yhteen paikkaan ja olen varautunut siihen, että saan kierrättää sitä vielä muuallakin ennen kuin se joskus päätyy kansiin. Ehkä joudun vielä moneen kertaan kirjoittamaan käsikirjoituksen uusiksikin. Tarinaan ja sen henkilöihin uskon kuitenkin itse niin paljon, että tavalla tai toisella se kohtaa vielä lukijansa.
Muitakin vireillä olevia kirjaprojekteja on. Kirjoitimme aiemmin erään toisen kirjailijan kanssa yhdessä käsikirjoituksen, jolle nyt alustavasti on väläytelty vihertävää valoa kustantamosta. Mitään muuta en kuitenkaan uskalla sanoa. Tähän mennessä olen saanut oppia, että kustannusmaailmassa mikään ei ole varmaa ennen kuin sopimukset on allekirjoitettu.
Valoa marraskuuhun ja uskoa kirjoittamiseen tuovat kuitenkin Seinäjoella järjestettävät kirjamessut. Parin viikon päästä Areena täyttyy kirjailijoista ja kirjan ystävistä, niin uskon. Siellä olen minäkin, tulkaahan juttusille.
Yllätyksekseni olen huomannut, että ihan tavalliset rutiinityötkin tuntuvat taas mukavilta. Jokainen päivä on erilainen ja pientenkin ongelmien ratkaisu on palkitsevaa. Työkaverit ovat ihan loistavia persoonia ja hommat ovat hoituneet mallikkaasti, vaikka olen ollut poissakin. Onnistunut töihinpaluu siis.
Jotain luulen kuitenkin oppineeni puolen vuoden vapaallani. Jatkossa ainakin yritän ottaa vapaa-ajalla rennosti. En haali ylimääräisiä töitä ja velvoitteita, vaan teen juuri sitä, mikä tuntuu mukavalta ja rentouttavalta. Tämä ei tietenkään koske kirjoittamista. Intohimo siihen on aina olemassa ja aiheita pulpahtelee pyytämättä. Mitään pakkoa saada joka vuosi julkaistuksi jotain ei kuitenkaan ole.
Tämän blogin aloitin keväällä siitä syystä, että olisi helppoa jälkikäteen kirjoittaa apurahan myöntäjille raportti tekemisistäni. Oman kirjoittamisen tarkastelu kirjoittamalla siitä aika ajoin on kuitenkin kummallisen palkitsevaa sekin. Jatkan siis blogiani, vaikkei tällä taida kovin monta lukijaa ollakaan. Ja, omituista kyllä, sekin tuntuu ihan hyvältä. Kirjoitan etupäässä itselleni ja jos jotakuta kiinnostaa, niin saa toki lukea ja kommentoidakin.
Muitakin vireillä olevia kirjaprojekteja on. Kirjoitimme aiemmin erään toisen kirjailijan kanssa yhdessä käsikirjoituksen, jolle nyt alustavasti on väläytelty vihertävää valoa kustantamosta. Mitään muuta en kuitenkaan uskalla sanoa. Tähän mennessä olen saanut oppia, että kustannusmaailmassa mikään ei ole varmaa ennen kuin sopimukset on allekirjoitettu.
Valoa marraskuuhun ja uskoa kirjoittamiseen tuovat kuitenkin Seinäjoella järjestettävät kirjamessut. Parin viikon päästä Areena täyttyy kirjailijoista ja kirjan ystävistä, niin uskon. Siellä olen minäkin, tulkaahan juttusille.
tiistai 15. lokakuuta 2013
Uusi matka
Se on alkanut. Olen kulkenut aivan uutta polkua jo sellaisen matkan, ettei paluuta enää ole. Minun ei tietenkään pitänyt aloittaa uuden romaanin käsikirjoittamista näin pian. Voihan olla, että joudun vielä tekemään aikaisempien tekstien kanssa paljon töitä. Puhumattakaan, että varsinaisen päivätyöni alkaminenkin häämöttä muutaman viikon päässä. Mutta siitä huolimatta, onnellisesti tai onnettomasti, tässä sitä nyt ollaan, keskellä uutta kirjoitusprosessia.
Syy on osaksi Pohjanmaan taidetoimikunnan, joka päätti tarjota aivan vastustamattoman romaanikurssin meille alueen kirjoittajille. Hyvä ohjaaja, mielenkiintoisia luentoja (tulossa vielä!) ja sopivan kokoinen vertaisryhmä muita romaanikäsikirjoitusten kanssa painivia kirjoittajia - siinäpä syötti johon tartuin. Sinänsä hassua, mutta myös hyvin opettavaista, olla koulun penkillä, kirjoittajaohjattavan asemassa pitkän tauon jälkeen. Olenhan itse vetänyt kirjoittajakursseja ja siihen kouluttautunutkin. Mutta siitä omasta virallisesta ohjattavan asemasta on aikaa melkein parikymmentä vuotta. Näin ne roolit vaihtelevat, kiertävät ja palaavatkin.
Uudesta käsikirjoituksesta uskallan sen verran kertoa, että taas nuorista ja varmaan nuorille. Ja dystopiaa tällä kertaa. Toisaalta harmillista kirjoittaa lajia, jota "kaikki" muutkin juuri nyt tuntuvat kirjoittavan, mutta kun se tarina vaatii. Ja ne henkilöt. Henkilöt, joihin olen tutustunut jo niin hyvin, etten voi heitä enää heitteillekään jättää. Kirjoittamista on siis jatkettava, sillat ylitettävä, suot rämmittävä.
Syy on osaksi Pohjanmaan taidetoimikunnan, joka päätti tarjota aivan vastustamattoman romaanikurssin meille alueen kirjoittajille. Hyvä ohjaaja, mielenkiintoisia luentoja (tulossa vielä!) ja sopivan kokoinen vertaisryhmä muita romaanikäsikirjoitusten kanssa painivia kirjoittajia - siinäpä syötti johon tartuin. Sinänsä hassua, mutta myös hyvin opettavaista, olla koulun penkillä, kirjoittajaohjattavan asemassa pitkän tauon jälkeen. Olenhan itse vetänyt kirjoittajakursseja ja siihen kouluttautunutkin. Mutta siitä omasta virallisesta ohjattavan asemasta on aikaa melkein parikymmentä vuotta. Näin ne roolit vaihtelevat, kiertävät ja palaavatkin.
Uudesta käsikirjoituksesta uskallan sen verran kertoa, että taas nuorista ja varmaan nuorille. Ja dystopiaa tällä kertaa. Toisaalta harmillista kirjoittaa lajia, jota "kaikki" muutkin juuri nyt tuntuvat kirjoittavan, mutta kun se tarina vaatii. Ja ne henkilöt. Henkilöt, joihin olen tutustunut jo niin hyvin, etten voi heitä enää heitteillekään jättää. Kirjoittamista on siis jatkettava, sillat ylitettävä, suot rämmittävä.
torstai 22. elokuuta 2013
Mitäs sitten?
Työhuoneeni ilmoitustaululla on lappu: Käsikirjoitus lähti PDF-tiedostona 12.8. XX kustantajalle. Sinne se proosallisesti livahti sähköpostin liitteenä, ei romanttisesti ruskeana kirjekuorena uteliaiden postineitien silmien alla, kuten Vihervaaran Annan käsikirjoitukset.
Virkavapaata ja apurahaa on kuitenkin jäljellä vielä reilut kaksi kuukautta. Nytkö vain odotellaan kustantajan vastausta ja pyöritellään peukaloita? Ei sentään. Juuri valmistui ensimmäinen versio pitkähköstä novellista. Se on varsin erilainen kuin mikään aiemmin kirjoittamani, mutta toisaalta olen siihen juuri nyt myös aika tyytyväinen. Kokemuksesta tiedän, että huomenna novellini todennäköisesti vaikuttaa ala-arvoiselta, ylihuomenna se taas voi olla ihan kelvollinen jne.
Novellin genrestä en myöskään ole aivan varma, ehkä dystopia kuitenkin on paras määrittely. Ja ideahan tuli alun perin Facebookin päivityksestä, jossa eräs suosittu nuortenkirjailija kertoi hassun väärinluetun sanan Peter Nygårdin keikkabussin kyljestä. Kaikki alkoi siis tuosta yhdestä sanasta. Toki sen jälkeen on tehty taustatyötä, luettu esimerkiksi Jussi Laitisen Valomerkki ja otettu selvää Saharan luonnosta. Epäilen kuitenkin, että jotain asiavirheitä tekstiin on vielä saattanut jäädä, siksipä pitää tekstin muun stilisoinnin lisäksi vielä tarkistaa faktoja, ennen kuin voin sanoa novelliani mielestäni valmiiksi.
Nyt pitäisi ottaa työn alle myös mustavalkokuvitus kesällä valmistuneeseen satukokoelmaan. Kimpassa kirjoitettu kokoelma myös todennäköisesti kuvitetaan yhdessä erään toisen kirjoittajan kanssa, joten koko urakka ei onneksi ole minun työpöydälläni.
Kaiken kaikkiaan olen kirjoittanut vapaallani melko paljon ja keskenään hyvin erilaisia tekstejä. Kun aivoissa ei pyöri tavanomainen työasioiden vinha sekamelska, siellä sikiää mitä kummallisempia kirjoitusideoita ja henkilöhahmoja. Luulenpa, että virtuaalisen työpöytäni laatikkoon putkahtaa vielä novelli tai toinenkin, ennen kuin kirjoitusvapaa loppuu.
Muuten, jos uteliaisuutesi tekstieni suhteen heräsi, minun ja muiden Pohjanmaan kirjailijoiden tekstejä voi tulla kuulemaan Seinäjoelle Mallaskosken Panimoravintolaan 28.8. klo 19 lähtien. Lupaan ottaa mukaan nuorille aikuisille tai aikuisille suunnattua aivan tuoretta tekstiä.
.
Virkavapaata ja apurahaa on kuitenkin jäljellä vielä reilut kaksi kuukautta. Nytkö vain odotellaan kustantajan vastausta ja pyöritellään peukaloita? Ei sentään. Juuri valmistui ensimmäinen versio pitkähköstä novellista. Se on varsin erilainen kuin mikään aiemmin kirjoittamani, mutta toisaalta olen siihen juuri nyt myös aika tyytyväinen. Kokemuksesta tiedän, että huomenna novellini todennäköisesti vaikuttaa ala-arvoiselta, ylihuomenna se taas voi olla ihan kelvollinen jne.
Novellin genrestä en myöskään ole aivan varma, ehkä dystopia kuitenkin on paras määrittely. Ja ideahan tuli alun perin Facebookin päivityksestä, jossa eräs suosittu nuortenkirjailija kertoi hassun väärinluetun sanan Peter Nygårdin keikkabussin kyljestä. Kaikki alkoi siis tuosta yhdestä sanasta. Toki sen jälkeen on tehty taustatyötä, luettu esimerkiksi Jussi Laitisen Valomerkki ja otettu selvää Saharan luonnosta. Epäilen kuitenkin, että jotain asiavirheitä tekstiin on vielä saattanut jäädä, siksipä pitää tekstin muun stilisoinnin lisäksi vielä tarkistaa faktoja, ennen kuin voin sanoa novelliani mielestäni valmiiksi.
Nyt pitäisi ottaa työn alle myös mustavalkokuvitus kesällä valmistuneeseen satukokoelmaan. Kimpassa kirjoitettu kokoelma myös todennäköisesti kuvitetaan yhdessä erään toisen kirjoittajan kanssa, joten koko urakka ei onneksi ole minun työpöydälläni.
Kaiken kaikkiaan olen kirjoittanut vapaallani melko paljon ja keskenään hyvin erilaisia tekstejä. Kun aivoissa ei pyöri tavanomainen työasioiden vinha sekamelska, siellä sikiää mitä kummallisempia kirjoitusideoita ja henkilöhahmoja. Luulenpa, että virtuaalisen työpöytäni laatikkoon putkahtaa vielä novelli tai toinenkin, ennen kuin kirjoitusvapaa loppuu.
Muuten, jos uteliaisuutesi tekstieni suhteen heräsi, minun ja muiden Pohjanmaan kirjailijoiden tekstejä voi tulla kuulemaan Seinäjoelle Mallaskosken Panimoravintolaan 28.8. klo 19 lähtien. Lupaan ottaa mukaan nuorille aikuisille tai aikuisille suunnattua aivan tuoretta tekstiä.
maanantai 12. elokuuta 2013
Repliikkiviivat
Nuortenromaanin käsikirjoitukseen liittyy paljon duunia, jolla ei ole juurikaan tekemistä mielikuvituksen tai luovuuden kanssa. Tällä hetkellä on menossa sellainen takapuolta puuduttava vaihe kuin kielentarkistus. Huomasin, että repliikkiviivani ovat vääriä, joten joudun korjaamaan ne tällä kertaa yksitellen koko tekstiin. Samalla korjailen isoja alkukirjaimia, pilkkuja ja pisteitä. Täysin virheetön tekstistäni tuskin tulee, mutta toivottavasti tarpeeksi virheetön, jotta kustannuspäätös ei kaadu puuttuviin välimerkkeihin.
Kun teksti on aika pitkä (minun mittakaavassani 157 000 merkkiä on jo pitkä), menee kielen korjailuunkin yllättävän paljon aikaa. Se on hiukan tuskallista, sillä jostain syystä tuoreet, villit henkilöhahmot jo vikuroivat päässäni ja vaativat itselleen elämää. Vielä en ole antanut itselleni lupaa aloittaa mitään uutta, mutta luulenpa, että ainakin novellin tai kaksi vielä kirjoitan, ennen kuin apurahakauteni päättyy.
Mietin myös sitä, vaikuttaako vuodenajan vaihtuminen kirjoitusintoon. Kun luonto kääntää uutta lehteä, tekee mieli itse tehdä samoin ja tarttua johonkin uuteen aiheeseen. Sitä ennen olisi kuitenkin uskallettava lähettää nykyinen käsikirjoitus kustantajalle. On päiviä, jolloin olen valmis uskomaan esilukijan kehuvat kommentit ("jännittävä, väkevä ja mieleen jäävä kertomus"), ja sitten on päiviä, jolloin tarinani on teennäinen, surkea ja pintapuolinen raapustus, jolla voi korkeintaan pyyhkiä puota.
No, on totuus mikä hyvänsä, kohta teksti lennähtää maailmalle, eikä sitten voi muuta kuin pitää peukkua.
Kun teksti on aika pitkä (minun mittakaavassani 157 000 merkkiä on jo pitkä), menee kielen korjailuunkin yllättävän paljon aikaa. Se on hiukan tuskallista, sillä jostain syystä tuoreet, villit henkilöhahmot jo vikuroivat päässäni ja vaativat itselleen elämää. Vielä en ole antanut itselleni lupaa aloittaa mitään uutta, mutta luulenpa, että ainakin novellin tai kaksi vielä kirjoitan, ennen kuin apurahakauteni päättyy.
Mietin myös sitä, vaikuttaako vuodenajan vaihtuminen kirjoitusintoon. Kun luonto kääntää uutta lehteä, tekee mieli itse tehdä samoin ja tarttua johonkin uuteen aiheeseen. Sitä ennen olisi kuitenkin uskallettava lähettää nykyinen käsikirjoitus kustantajalle. On päiviä, jolloin olen valmis uskomaan esilukijan kehuvat kommentit ("jännittävä, väkevä ja mieleen jäävä kertomus"), ja sitten on päiviä, jolloin tarinani on teennäinen, surkea ja pintapuolinen raapustus, jolla voi korkeintaan pyyhkiä puota.
No, on totuus mikä hyvänsä, kohta teksti lennähtää maailmalle, eikä sitten voi muuta kuin pitää peukkua.
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Palautetta sulatellen
Sähköpostiin pyllähti kesken lomareissun ahkeran esilukijan palaute. Ja millainen palaute! Paneutunut, perehtynyt, monipuolinen, kaksi ja puoli liuskaa pitkä, kannustava ja oikealla tavalla kriittinen.
Esilukijan kommenteissa ei ollut mitään, mistä olisin varsinaisesti eri mieltä. Siellä oli kysymyksiä, ehdotuksia, ja pohdintoja, joita itsekin olen tekstin muokkaamisen ja kirjoittamisen mittaan miettinyt. No, yhtä kohtaa en, ja totta puhuakseni siitä saatan olla osittain eri mieltä palautteen antajan kanssa. Mutta ehkä tekstissä aina on jotain, jokin oma sokea piste, josta ei halua luopua. Sekin kuuluu osana palautteen antamisen ja saamisen prosessiin. Ei ole pakko olla samaa mieltä palautteen kanssa joka kohdassa, mutta aina siitä on silti apua. Lämpimästi siis suosittelen jokaista kirjoittajaa hankkimaan palautetta tekstistään jo ennen kustantajalle lähettämistä. Ulkopuolinen asiantuntija avaa kirjoittajan silmiä, etäännyttää sopivasti liian läheiseksi tulleesta tekstistä.
Itse olen nyt opetellut elämään saamani palautteen kanssa pari päivää. Olen lueskellut sitä, alleviivannut, ottanut sen mukaan aamupalapöytään ja mietiskellyt sitä marjapuskissa. Nyt, aivan kohta uskallan avata tiedoston, jota se koskee. Käsikirjoitukseni. Miten mukavaa ja turvallista heittäytyä jälleen tuttuun maailmaan, tuttujen henkilöhahmojen pariin. Nyt minulla vain on aikaisempaan verrattuna hiukan pulleampi eväsreppu tarpoessani tekstin ryteiköissä, avatessani ovia henkilöhahmojeni taloissa ja pohtiessani kokonaisuutta.
Kiitos sinulle, esilukijani!
Esilukijan kommenteissa ei ollut mitään, mistä olisin varsinaisesti eri mieltä. Siellä oli kysymyksiä, ehdotuksia, ja pohdintoja, joita itsekin olen tekstin muokkaamisen ja kirjoittamisen mittaan miettinyt. No, yhtä kohtaa en, ja totta puhuakseni siitä saatan olla osittain eri mieltä palautteen antajan kanssa. Mutta ehkä tekstissä aina on jotain, jokin oma sokea piste, josta ei halua luopua. Sekin kuuluu osana palautteen antamisen ja saamisen prosessiin. Ei ole pakko olla samaa mieltä palautteen kanssa joka kohdassa, mutta aina siitä on silti apua. Lämpimästi siis suosittelen jokaista kirjoittajaa hankkimaan palautetta tekstistään jo ennen kustantajalle lähettämistä. Ulkopuolinen asiantuntija avaa kirjoittajan silmiä, etäännyttää sopivasti liian läheiseksi tulleesta tekstistä.
Itse olen nyt opetellut elämään saamani palautteen kanssa pari päivää. Olen lueskellut sitä, alleviivannut, ottanut sen mukaan aamupalapöytään ja mietiskellyt sitä marjapuskissa. Nyt, aivan kohta uskallan avata tiedoston, jota se koskee. Käsikirjoitukseni. Miten mukavaa ja turvallista heittäytyä jälleen tuttuun maailmaan, tuttujen henkilöhahmojen pariin. Nyt minulla vain on aikaisempaan verrattuna hiukan pulleampi eväsreppu tarpoessani tekstin ryteiköissä, avatessani ovia henkilöhahmojeni taloissa ja pohtiessani kokonaisuutta.
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Erätauko
Nuortenromaanin käsikirjoituksen ensimmäinen versio on lennähtänyt maailmalle. Ilman Roonaa ja Valpuria on kirjoittajalla vähän ontto olo. Miten ne lapsukaiset maailmalla pärjäilevätkään? Entä jos niitä katsotaan ikävästä näkövinkkelistä - tai mikä vielä pahempaa, punnitaan ja köykäiseksi havaitaan? No, onneksi kysymys on ammattitaitoisesta esilukijasta, jonka palaute varmasti auttaa tekstin kanssa eteenpäin. Saan vastauksia kysymyksiini, pitäisikö jotain kohtaa selittää lukijalle tarkemmin, ovatko henkilöhahmot uskottavia ja kokonaisia, onko tapahtumien etenemisvauhti hyvä jne. Koska kysymyksessä on minun ensimmäinen nuortenromaanini, on kysymysten lista pitkä ja epävarmuus aika suuri.
Roonan ohessa tai välissä, miten vaan, olen vieraillut myös satumaailmassa. Olen kirjoittanut uudestaan tietokoneellani piileskelleitä satuja ja koonnut paikallisista, lapsille kirjoittavista ja saduista pitävistä ihmisistä porukan, joka on muokannut satunsa yhteiseen tiedostoon. Tavoitteena on saada satukokoelmamme joskus myös kansien väliin, tietysti. Satumainen yhteistyömme on ollut sujuvaa ja hedelmällistä ja hyvin hauskaa vaihtelua yksinkirjoittamiseen. Toisten tekstit innostavat omaa kirjoittamista ja kaikesta palautteesta oppii jotain. En kerro hankkeesta tässä vaiheessa muuta, kuin että jo käsikirjoituksemme nimikin on aivan hykerryttävän hauska.
Koska satukokoelma on hyvässä vaiheessa ja nuortenromaanin käsikirjoitusta ei auta muokata juuri nyt, on hetken aikaa lupa tehdä jotain muuta. Voi vaikka huovuttaa satujen hahmoja käsinukeiksi. Tai yrittää madaltaa yöpöydän lukemattomat -pinoa. Tai suunnistaa tai kalustaa kanalaa uudestaan. Tai...
Roonan ohessa tai välissä, miten vaan, olen vieraillut myös satumaailmassa. Olen kirjoittanut uudestaan tietokoneellani piileskelleitä satuja ja koonnut paikallisista, lapsille kirjoittavista ja saduista pitävistä ihmisistä porukan, joka on muokannut satunsa yhteiseen tiedostoon. Tavoitteena on saada satukokoelmamme joskus myös kansien väliin, tietysti. Satumainen yhteistyömme on ollut sujuvaa ja hedelmällistä ja hyvin hauskaa vaihtelua yksinkirjoittamiseen. Toisten tekstit innostavat omaa kirjoittamista ja kaikesta palautteesta oppii jotain. En kerro hankkeesta tässä vaiheessa muuta, kuin että jo käsikirjoituksemme nimikin on aivan hykerryttävän hauska.
Koska satukokoelma on hyvässä vaiheessa ja nuortenromaanin käsikirjoitusta ei auta muokata juuri nyt, on hetken aikaa lupa tehdä jotain muuta. Voi vaikka huovuttaa satujen hahmoja käsinukeiksi. Tai yrittää madaltaa yöpöydän lukemattomat -pinoa. Tai suunnistaa tai kalustaa kanalaa uudestaan. Tai...
perjantai 14. kesäkuuta 2013
Loppusuoralla?
Tämänhetkinen luku on 135 751. Kyseessä ovat merkit, ei sivut. En tiedä, mikä mahtaa olla tyypillinen aikuisten romaanien merkkimäärä, mutta hyvältä ystävältä kuulin, että nuortenromaaneissa usein on noin 150 000 merkkiä.
Hassua, eihän tässä olla sivuja tai merkkejä laskemassa, vaan kirjoittamassa hyvää kirjaa. Mitä pituudella on sisällön kanssa tekemistä? Ei niin mitään. Mutta kun ei aiemmin ole kirjoittanut nuortenromaania ja semminkin kun on taipumusta olla hätäinen ja vähän oikoa, niin jotenkin tuo merkkimäärän seurailu pitää kartalla. Että kenties voisin olla tämän ensimmäisen vaiheen loppusuoralla, kun tekstiä on noinkin paljon. Kenties.
Minulla on kesäkuu aikaa käydä tekstiäni läpi, lukea sitä uudelleen ja uudelleen. Korjata, lisätä, poistaa. Heinäkuuksi olen tilannut itselleni esilukijan. Kokenut nuortenkirjailija ja kustannustoimittaja on luvannut lukea tekstini ja antaa siitä palautetta. Sen jälkeen alkaa epäilemättä uusi muokkauskierros ennen kuin ajattelenkaan kustantajaa. Mahdollista on myös, että tekstini on täysin toivoton ja joudun aloittamaan jotain uutta. Voi ei, nyt kyllä lopetan tämän pohdinnan ja sukellan vielä kerran käsikirjoitukseni maailmaan.
Roona ja Juha, odottakaa vähän, kirjailijanne on juuri tulossa luoksenne!
Hassua, eihän tässä olla sivuja tai merkkejä laskemassa, vaan kirjoittamassa hyvää kirjaa. Mitä pituudella on sisällön kanssa tekemistä? Ei niin mitään. Mutta kun ei aiemmin ole kirjoittanut nuortenromaania ja semminkin kun on taipumusta olla hätäinen ja vähän oikoa, niin jotenkin tuo merkkimäärän seurailu pitää kartalla. Että kenties voisin olla tämän ensimmäisen vaiheen loppusuoralla, kun tekstiä on noinkin paljon. Kenties.
Minulla on kesäkuu aikaa käydä tekstiäni läpi, lukea sitä uudelleen ja uudelleen. Korjata, lisätä, poistaa. Heinäkuuksi olen tilannut itselleni esilukijan. Kokenut nuortenkirjailija ja kustannustoimittaja on luvannut lukea tekstini ja antaa siitä palautetta. Sen jälkeen alkaa epäilemättä uusi muokkauskierros ennen kuin ajattelenkaan kustantajaa. Mahdollista on myös, että tekstini on täysin toivoton ja joudun aloittamaan jotain uutta. Voi ei, nyt kyllä lopetan tämän pohdinnan ja sukellan vielä kerran käsikirjoitukseni maailmaan.
Roona ja Juha, odottakaa vähän, kirjailijanne on juuri tulossa luoksenne!
perjantai 31. toukokuuta 2013
Jumissa
Käsikirjoituksessa on 116 000 merkkiä ja olen jumissa. Tai olin. Nyt minulla alkaa olla aavistus, kuinka saan pattitilanteen ratkaistua.
Kaikki alkoi siitä, että olen hiukan hätäinen luonteeltani. Kirjoitin käsikirjoituksen viimeisen lauseenkin jo aikoja sitten. Jossain välissä tajusin, että tarina etenee liian hätäisesti, se on kuin luuranko, joka tarvitsisi lihaa ympärilleen. Nyt olen kirjoitellut sitä lihaa, kunnes vastaan tuli ensimmäinen todellinen este. Tapahtumissa oli liian iso hyppy: ei voi olla äärimmäisen tärkeää takautumaa ja heti sen perään lukua, jossa on iso paljastus koko jutun juonesta. Paljastusta täytyy valmistella, lukijaa täytyy kuljettaa hiukan hitaammin sitä kohti. Mutta mitä reittiä?
Tänä aamuna keksin vastauksen. Se on kissa. Se on iso, harmaaraidallinen, paksuposkinen kollikissa, jonka toinen korva on revennyt. Se on sellainen kissa, joka ei väistä ketään eikä mitään.
Enempää en paljastakaan, vaan olen kissoineni valmis jatkamaan kirjoittamista. Harmi vaan, että yhden kohdan muutos käsikirjoituksessa tarkoittaa koko tekstin läpikäymistä, sillä ärhäkkä kissa saattaa muuttaa monta asiaa kokonaisuudessa. Kissat ovat sellaisia.
Kaikki alkoi siitä, että olen hiukan hätäinen luonteeltani. Kirjoitin käsikirjoituksen viimeisen lauseenkin jo aikoja sitten. Jossain välissä tajusin, että tarina etenee liian hätäisesti, se on kuin luuranko, joka tarvitsisi lihaa ympärilleen. Nyt olen kirjoitellut sitä lihaa, kunnes vastaan tuli ensimmäinen todellinen este. Tapahtumissa oli liian iso hyppy: ei voi olla äärimmäisen tärkeää takautumaa ja heti sen perään lukua, jossa on iso paljastus koko jutun juonesta. Paljastusta täytyy valmistella, lukijaa täytyy kuljettaa hiukan hitaammin sitä kohti. Mutta mitä reittiä?
Tänä aamuna keksin vastauksen. Se on kissa. Se on iso, harmaaraidallinen, paksuposkinen kollikissa, jonka toinen korva on revennyt. Se on sellainen kissa, joka ei väistä ketään eikä mitään.
Enempää en paljastakaan, vaan olen kissoineni valmis jatkamaan kirjoittamista. Harmi vaan, että yhden kohdan muutos käsikirjoituksessa tarkoittaa koko tekstin läpikäymistä, sillä ärhäkkä kissa saattaa muuttaa monta asiaa kokonaisuudessa. Kissat ovat sellaisia.
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Rytmi
Päiviin on muodostunut selkeä rytmi. Aamupalan jälkeen lähden hoitamaan sekalaisen eläintarhani. Se vastaa aamujumppaa tai -lenkkiä. Hommien jälkeen olen tarpeeksi herännyt istahtaakseni koneen ääreen. Kahvia, teetä ja kaakaota kuluu hävyttömän paljon kirjoittaessa, mutta tekstiäkin on syntynyt.
Pääsen sisälle tarinan maailmaan lukemalla ja korjailemalla edellispäivänä kirjoitettua. Minulla on myös jonkinlainen synopsis käsikirjoituksestani, mutta tarinapa ei aina menekään kuten olin suunnitellut. Se saattaa harjauttaa minut pienille sivupoluille, henkilöhahmot vaativat enemmän tilaa itselleen tai kieltäytyvät kokonaan toimimasta kuten oli ajatellut. Tänäänkin kaksi heistä kehitti keskenään aivan yllättäen mehevän riidan. Ei ole tylsää kirjoittajan työ.
Iltapäivällä, joskus yhden, kahden maissa luovutan. Pää on tyhjä ja teksti toivottavasti kohdassa, josta on hyvä jatkaa huomenna. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tarina unohtuisi loppupäiväksi. Mitä erilaisimpien askareiden lomassa voi juolahtaa mieleen, että sillä tavallahan sen henkilön pitää sanoa, tai juuri sitä asiaa pitää vielä terävöittää tekstissä. Vielä en sentään ole alkanut jutella henkilöhahmoilleni.
Kirjoittaminen on kokonaisvaltaista. Se on elämistä vähintään kahdessa todellisuudessa yhtä aikaa - ja joskus on vaikea sanoa, mikä todellisuuksista on todellisin.
Pääsen sisälle tarinan maailmaan lukemalla ja korjailemalla edellispäivänä kirjoitettua. Minulla on myös jonkinlainen synopsis käsikirjoituksestani, mutta tarinapa ei aina menekään kuten olin suunnitellut. Se saattaa harjauttaa minut pienille sivupoluille, henkilöhahmot vaativat enemmän tilaa itselleen tai kieltäytyvät kokonaan toimimasta kuten oli ajatellut. Tänäänkin kaksi heistä kehitti keskenään aivan yllättäen mehevän riidan. Ei ole tylsää kirjoittajan työ.
Iltapäivällä, joskus yhden, kahden maissa luovutan. Pää on tyhjä ja teksti toivottavasti kohdassa, josta on hyvä jatkaa huomenna. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tarina unohtuisi loppupäiväksi. Mitä erilaisimpien askareiden lomassa voi juolahtaa mieleen, että sillä tavallahan sen henkilön pitää sanoa, tai juuri sitä asiaa pitää vielä terävöittää tekstissä. Vielä en sentään ole alkanut jutella henkilöhahmoilleni.
Kirjoittaminen on kokonaisvaltaista. Se on elämistä vähintään kahdessa todellisuudessa yhtä aikaa - ja joskus on vaikea sanoa, mikä todellisuuksista on todellisin.
maanantai 6. toukokuuta 2013
Matka on alkanut
Tämä kuva on otettu 1.5. 2013. Se on minulle tärkeä päivämäärä. Silloin alkoi virallisesti puolen vuoden virkavapauteni kirjastotyöstä. Olen Pohjanmaan taidetoimikunnan puolivuotisen apurahan turvin kirjoittamassa lasten- ja nuortenkirjallisuutta.
Vielä en tarkkaan tiedä, minne polku minut johtaa. Kirjoittaminen on kuitenkin mielestäni lähtenyt hyvin käyntiin, kolmisenkymmentätuhatta merkkiä kasassa - jos niitä nyt on mitään mieltä laskea.
Kauhuissanikin olen. Käsikirjoitukseni päähenkilö on 17-vuotias. Mitä minä tiedän tämän päivän seitsemäntoistavuotiaiden elämästä? Millaisessa maailmassa he elävät? Olen toki yrittänyt ottaa selvää, päästä lukemalla ja kuuntelemalla sisälle nuorten maailmaan. Olen yrittänyt siepata tunnelmia ja vaikutelmia, jonkun sanankin sieltä täältä.
Onnekseni päähenkilöni ei kuitenkaan ole kovin tavallinen. Onnekseni hänelle tapahtuu asioita, joita ei normaalisti tapahdu. Onnekseni hän elää maailmassa, jota kovin monet eivät jaa. Suurin onni taitaa kuitenkin olla se, että minäkin olen joskus ollut 17-vuotias.
Eiköhän tämä tästä. Nyt ei ehkä kannattaisi edes kovin paljon kysellä, kirjoittaa vaan. Kysymysten aika tulee myöhemmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)