Päiviin on muodostunut selkeä rytmi. Aamupalan jälkeen lähden hoitamaan sekalaisen eläintarhani. Se vastaa aamujumppaa tai -lenkkiä. Hommien jälkeen olen tarpeeksi herännyt istahtaakseni koneen ääreen. Kahvia, teetä ja kaakaota kuluu hävyttömän paljon kirjoittaessa, mutta tekstiäkin on syntynyt.
Pääsen sisälle tarinan maailmaan lukemalla ja korjailemalla edellispäivänä kirjoitettua. Minulla on myös jonkinlainen synopsis käsikirjoituksestani, mutta tarinapa ei aina menekään kuten olin suunnitellut. Se saattaa harjauttaa minut pienille sivupoluille, henkilöhahmot vaativat enemmän tilaa itselleen tai kieltäytyvät kokonaan toimimasta kuten oli ajatellut. Tänäänkin kaksi heistä kehitti keskenään aivan yllättäen mehevän riidan. Ei ole tylsää kirjoittajan työ.
Iltapäivällä, joskus yhden, kahden maissa luovutan. Pää on tyhjä ja teksti toivottavasti kohdassa, josta on hyvä jatkaa huomenna. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tarina unohtuisi loppupäiväksi. Mitä erilaisimpien askareiden lomassa voi juolahtaa mieleen, että sillä tavallahan sen henkilön pitää sanoa, tai juuri sitä asiaa pitää vielä terävöittää tekstissä. Vielä en sentään ole alkanut jutella henkilöhahmoilleni.
Kirjoittaminen on kokonaisvaltaista. Se on elämistä vähintään kahdessa todellisuudessa yhtä aikaa - ja joskus on vaikea sanoa, mikä todellisuuksista on todellisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti